Ladataan Tapahtumat

ELLINOORA

lauantai 11.12.2021

28 € (sis. eteispalvelumaksun 3 €)

Osta lippu

« Kaikki Tapahtumat

ELLINOORA

lauantai 11.12.2021 @ 21:00 - sunnuntai 12.12.2021 @ 04:00

Uuden sukupolven popartisti Ellinoora tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan. Dinosauruksii hitillään keväällä kahdeksan viikon ajan radiolistaa dominoinut Ellinoora on julkaissut uransa aikana jo kaksi tuplaplatinaa striimannutta menestysalbumia (2016 Villi Lapsi, 2019 Vaaleanpunainen vallankumous). Vuoden Naissolistiksi Emma Gaalassa 2020 valittu Ellinoora onkin tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia hittejä kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän feat. eetu. Ellinooran kolmas albumi Viimeinen romantikko julkaistiin syyskuussa.

Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on saanut jo useamman musiikkialan tunnustuksen. Suomen Musiikkikustantajat ovat palkinneet hänet Vuoden kevyen musiikin tekijäksi vuosina 2017 ja 2019 ja hänen kappaleensa Elefantin paino ja Bäng bäng typerä sydän on valittu Vuoden biiseiksi. Ellinoora ei ole vain lahjakas laulaja-lauluntekijä vaan myös valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn.

Tahko Chalet pikkujoulupaketit alk. 95 € hlö/vrk sisältäen majoituksen, illallisbuffetin ja sisäänpääsyn Piazzaan!

Pikkujouluartistit Piazzalla

pe 26.11. Reino Nordin
la 27.11. Jukka Poika & Band

pe 3.12. Arttu Wiskari
la 4.12. Modern Talking Reloaded | Tahkon talvikauden avajaiset

pe 10.12. InstaGlamour
la 11.12. Ellinoora

 

Varaukset ja tiedustelut:
sales@tahkochalet.fi
017 483 200

 

Osta lippu

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
lauantai 11.12.2021 @ 21:00
Loppuu:
sunnuntai 12.12.2021 @ 04:00
Path 2Fill 1Page 1Page 1Page 1Page 1